Ruka-Kuusamon suosituimmat käyntikohteet ovat ehdottomasti maisemallisesti hienot luontokohteet alueen kansallispuistoissa, Rukan ympäristön vaaramaisemissa sekä Kuusamon keskustan vesistöjen äärellä.

Nähtävyydet
Kuusamon kiinnostavimmat nähtävyydet kylissä ja kansallispuistoissa
Kuusamon historia juontaa seurakunnan syntyyn vuonna 1675. Kuusamon kunta perustettiin vuonna 1868, ja Kuusamosta tuli kaupunki vuonna 2000. Kuusamon pinta-ala on reilut 5800 neliökilometriä.
Kyläkoulujen määrällä laskettuna Kuusamossa on ollut parhaimmillaan liki 70 kylää 1950-luvun lopulla. Nykyisin alueen suurimmat palvelukeskittymät ovat Kuusamon keskusta ja Rukan kylä.
Varaa retki:
Rukan autoton kävelykylä on kätevä loman keskipiste, jonka kautta myös paikallisliikenne kulkee jouhevasti sekä pohjoiseen että etelään.

Ruka Valley on Rukatunturin itäpuolella sijaitseva kyläkeskus, joka soveltuu erityisen hyvin laskettelevien ja pyöräilevien sekä lemmikkien kanssa lomailevien perheiden tukikohdaksi.

Kuusamon keskusta on monipuolinen kaupunkikeskus ja paikallisliikenteen tukikohta kauniissa järvimaisemassa. Keskustan kupeessa sijaitsevat myös Kuusamon lentoasema ja Holiday Club Kuusamon Tropiikki.

Perinteitä vaalitaan vanhoissa kylissä
Kuusamolaista kulttuuriperintöä on pyritty säilyttämään vanhojen rakennusten ja perinnemaisemien muodossa. Suosittelemme tutustumaan entisaikojen elämään ja pohjoissuomalaiseen elämäntapaan. Paikallisten asukkaiden historian ja perinteiden ymmärtäminen on yksi askel suvaitsevaisuuden edistämiseen, ja syventää mukavasti myös lomareissun antia.
Muistomerkit ja historiapolut on myös koottu sivulle Taide ja kulttuuri.
Tutustu käyntikohteisiin:

Angry Birds Activity Park

Day Spa Ruka Beauty & Wellness

Holiday Club Kuusamon Tropiikin kylpylä

Julma Ölkky

Kuusamo Info - Matkailuneuvonta

Kuusamon kesäteatteri

Kuusamon Kotiseutumuseo

Kuusamon Uistin & Suvanto Lifestyle

Kuusamotalo

Lammintupa Winter Village

Matkailu- ja kulttuurikeskus Karhuntassu

Oulangan luontokeskus

Pohjolan Pirtti & Kievari

Rattikelkkailu rinteessä

Rosa & Rudolf Family Park

Rosa&Rudolf Kids'Club

Ruka Escape

Ruka Park

Ruka Zipline

Rukan Keilahalli

Rukan kesäkelkkarata

Rukan Minigolf

Ruska Laukka
