Village-2-Valley gondoli Ruka Village

RUKA YLITTI ENSIMMÄISTÄ KERTAA HISTORIASSAAN PUOLEN MILJOONAN HIIHTOPÄIVÄN RAJAN

Ruka ylitti ensimmäistä kertaa historiassaan puolen miljoonan hiihtopäivän rajan 

Uutinen julkaistu 25.4.2022. 

Rukan hiihtokeskuksessa päästiin viikonloppuna uuteen ennätykseen, kun hiihtopäivien määrä ylitti 500 000 rajan. Kävijämäärän kasvun myötä Rukalla toteutetaan uusia investointeja suositulle Vuosselin rinnealueelle.  

Rukan hiihtokeskuksessa ylitettiin historiallinen puolen miljoonan hiihtopäivän rajapyykki aurinkoisessa kevätsäässä perjantaina 22.4. Kauden 2021–2022 lopullinen hiihtopäiväsumma kasvaa tästä vielä, sillä Rukalla rinteet ovat auki 8. toukokuuta saakka. Talvikausi aloitettiin Rukalla jo 8. lokakuuta, joten kauden pituudeksi tulee 213 päivää.  
 
–Talvi on ollut lumitilanteen ja sään puolesta todella onnistunut ja on ollut ilo nähdä, että asiakkaat ovat viihtyneet Rukan rinteillä. Olemme rakentaneet kattavan ja nopean Express-hissien kokonaisuuden, joka on mahdollistanut asiakasmäärän kasvun, kertoo Rukakeskuksen paikallisjohtaja Matti Parviainen
 
Rukan hiihtokeskuksen omistava Ahon perhe on kehittänyt Rukaa kokonaisvaltaisesti ja pitkäjänteisesti jo lähes viisi vuosikymmentä. Kehityksen taustalla on Ruka Master Plan, joka on varmistanut hiihtokeskuksen kestävän kehityksen. Lue lisää Rukan Master Planista ja kehityksestä.
 
 –Puoli miljoonaa hiihtopäivää on merkittävä rajapyykki ja nostaa Rukan kansainvälisesti suurten keskusten joukkoon, iloitsee Rukakeskus Oy:n perheyrittäjä ja toimitusjohtaja Ville Aho. 



Vuosselin perherinnealue laajenee uudella rinteellä ja kahdella hissillä 


 Ruka rakentaa Vuosselin alueelle uuden perherinnekokonaisuuden. Rinneprofiilia parannetaan ja alueelle rakennetaan kokonaan uusi rinne sekä uusi ankkurihissi, jolla voi laskea uutta rinnettä sekä Vuosseli 24-rinteen alaosaa. Tärkeänä uutuutena kokonaisuuteen tulee parkkilaskemisen alkeisiin ja harjoitteluun soveltuva snow park.  Rinteeseen tulee kaksi monipuolista temppuilulinjaa, jossa on pressibokseja, putkia ja eri kokoisia hyppyreitä.  
 
Uusi rinne ja uudet hissit valmistuvat talvikaudelle 2022–2023. 
 
Vuosselin ja Ruka Valleyn alueelta löytyy nykyisellään muun muassa perheille suunnatut Rosa & Rudolf Family Park, Rudolfin seikkailureitti sekä huvisin rinnealue kumpuineen ja aaltolatuineen.  
 
–Perheet ovat tärkein kohderyhmämme ja suosituimman rinnealueemme kehittäminen tehdään perheiden ja lasten toiveiden mukaan. Parkkilaskemisen aloittaminen ja isompiin rinteisiin siirtyminen helpottuu näillä uudistuksilla ja samalla hissikapasiteettimme kasvaa, kertoo Ville Aho.  


Rukan kesästä odotetaan ennätysvilkasta 
 

Uusi Ruka Bike Park avautuu kesälle 2022 ensimmäistä kertaa täydessä kokonaisuudessaan. Bike Park -reitit ovat valmistuneet rinteille kahtena edellisenä kesänä ja tunturin kesän aktiviteettivalikoima on erittäin runsas, sisältäen muun muassa Suomen pisimmän vaijeriliu’un, kesäkelkkaradan ja Kaltiolammen vesipuiston. Hiihtokeskuksen kesäkauden avaustavoite on 10. kesäkuuta.  Lue lisää Rukan kesästä.


Faktat: 
 

  • Hiihtopäivä on kansainvälinen mittari hiihtokeskuksen asiakasmäärälle. Kun asiakas nousee hissillä ensimmäisen kerran päivän aikana, lasketaan se yhdeksi hiihtopäiväksi riippumatta nousujen määrästä. Jos asiakas ostaa 7 päivän lipun ja käy viitenä päivänä rinteessä, kirjautuu hänestä viisi hiihtopäivää. Hiihtopäiväksi kirjautuvat myös gondolihissiä käyttävät jalankulkijat.
  •  Uusia rinteitä: 1
  • Uusia hissejä: 2
  • Poma-sompahissi vaihtuu uuteen ankkurihissiin jonka pituus on 400 m ja kapasiteetti 1200 henkeä tunnissa 

  • Bistronhissi uusitaan uuteen sompahissiin, jonka pituus on 350 m ja kapasiteetti 750 henkeä tunnissa
  • Investoinnin suuruus: 1,5 miljoonaa euroa