Nämä hiihtokeskusten moniosaajat ovatkin oman päivänsä ansainneet! Istuimme kahville Rukan ski patrol -tiimin esihenkilön Teemu Torvisen kanssa, ja selvitimme mitä kaikkea hänen tiiminsä työnkuvaan kuuluu.
Ski Patrol ylläpitää rinneturvallisuutta – tiesitkö, että yksi roska voi tehdä pahaa jälkeä rinteessä?
10.2. vietetään kansainvälistä Ski Patrol -päivää.
Teemu Torvista voisi kutsua suomalaisen ski patrol -alan grand old maniksi, sillä hän on ollut mukana toiminnassa alusta lähtien. Teemun ura ski patrolina alkoi vuonna 2012, kun Rukalle perustettiin ensimmäinen ski patrol -tiimi. Samaan aikaan Suomessa aloitettiin Suomen hiihtokeskusyhdistyksen eli SHKY ry:n toimesta systemaattinen ski patrol -osaajien vuosittainen koulutus ja työnkuvan kehittäminen suomalaisissa hiihtokeskuksissa. Teemu on myös ollut suunnitteluryhmän jäsenenä mukana tekemässä SHKY:n koulutuskäyttöön suunniteltua Ski Patrolin käsikirjaa.
Esihenkilötehtävien lisäksi Teemu tekee edelleen päivittäin käytännön työtä rinteillä, juttutuokioonkin mies saapuu hieman myöhässä ensiaputehtävän vuoksi. Aamu puolestaan alkoi Rukan FIS-rinteen verkottamisella.
–Melko tehokkaan aamutreenin siinä saa, kun rinteen kävelee nelisen kertaa ylös-alas verkkoja asentaessa. Energiankulutus tässä hommassa on kovaa, Teemu toteaa.
Mitäs muuta ski patrolin päivään tavanomaisesti kuuluu?
–Vauhdikas päivä on yleensä luvassa. Aamuvuorolainen tulee töihin seitsemältä, hyppää moottorikelkan kyytiin ja käy läpi ennen rinteiden avausta, että kaikki avattavat rinteet ovat kunnossa, tarkistaa turvallisuuselementit kuten verkot ja rinteen reunakepit ja katsoo, ettei rinteestä löydy mitään yllätyksiä. Mitään vaarallisia esteitä, kiviä tai jäämöykkyjä ei rinteessä saa tietenkään olla.
–Rinteiden avattua tehtävämme on päivystää ensiaputehtävien varalta ja valvoa, että rinteillä noudatetaan rinnesääntöjä. Työkuvaan kuuluu myös esimerkiksi opastekylttien puhdistusta. Iltavuorolainen sitten sulkee rinteitä, varmistaa ettei ketään jää pimenevään tunturiin ja purkaa verkkoja ja muita elementtejä rinteiden huoltoajoa varten.
Kuinka paljon rinteessä sattuu onnettomuuksia?
–Rukalla kertyy kaudessa noin puoli miljoonaa hiihtopäivää. Eli kun asiakas nousee hissillä ensimmäisen kerran päivän aikana, lasketaan se yhdeksi hiihtopäiväksi riippumatta nousujen määrästä. Jos asiakas ostaa 7 päivän lipun ja käy viitenä päivänä rinteessä, kirjautuu hänestä viisi hiihtopäivää.
–Rukalla tapahtuu keskimäärin 300 onnettomuutta per vuosi, joten suhteutettuna tuohon laskijamäärään onnettomuuksien määrä on onneksi melko pieni. Onnettomuuksilta ei voi täysin välttyä, monta päivää voi mennä niin ettei tapahdu yhtäkään loukkaantumista, mutta ruuhkaisena päivänä voi olla toistakymmentä. Suurin osa on pieniä henkilövahinkoja, mutta niissäkin ski patrol avustaa esimerkiksi kuljettamalla rinteestä pois nilkkansa loukanneen laskettelijan. Yleisimmät vammat ovat ranteen loukkaaminen lumilautailijoilla ja polven loukkaaminen laskettelijoilla.
Millä ski patrol liikkuu rinnealueella?
–Rukakeskuksen oma 6-henkinen ski patrol -tiimi liikkuu rinnealueella ensisijaisesti moottorikelkalla, jonka perässä on ensiapureki. Heidän lisäkseen Rukalla toimii noin 25 hengen kokoinen ski patrol -vapaaehtoisten tiimi, jotka liikkuvat rinteessä suksilla. Heitä näkyy tiimin vahvistuksena eniten loma-aikoina sekä viikonloppuisin.
Mikä on tärkein sääntö, mitä laskijan pitää noudattaa rinteessä?
–Rinnesääntöjen noudattamisen lisäksi tärkein toive on: älä roskaa. Jos jaksaa tölkin kantaa rinteeseen, niin kyllä sen jaksaa tyhjänä kantaa poiskin. Tölkki saattaa tuntua rinteessä harmittomalta roskalta, mutta siitä voi muodostua melkoinen ansa, jos rinnekone ajaa sen ensin säpäleiksi ja terävät alumiiniriekaleet jäävät lumen alle rinteeseen. Siitä aiheutuneesta äkkipysähdyksestä voi tulla pahaa jälkeä.
Ruka on tunnettu siitä, että rinteet soveltuvat hyvin perheille. Onko ski patrolilla hyviä vinkkejä lapsiperheille turvallisemman rinnepäivän viettoon?
–Silloin tällöin sattuu tilanteita, että lapsi on laskenut eroon vanhemmistaan, eihän se oikeastaan vaadi muuta kuin että toinen laskee Vuosseliin ja toinen erehtyykin laskemaan Saaruaan. Eikä lapsilla aina ole puhelinta mukanaan, jotta vanhemman tavoittaisi. Näissä tilanteissa meitä auttaisi paljon, jos lapsella olisi taskussa lapulla vanhempien yhteystiedot.
–Joskus nimittäin salapoliisin taitoja vaaditaan. Eräänkin kerran oikeita yhteystietoja jahdattiin mökkivuokraajan kautta, kun lapsi muisti mökin nimen mutta ei paljoa muuta, mistä olisi voinut lähteä selvittämään. Ja sitä kautta onnistuttiinkin saattamaan lapsi vanhempiensa kanssa takaisin yhteen.
Näkyykö viikonloppu tai iso tapahtuma ski patrolin työssä?
–Riippuu paljon tapahtumasta. Esimerkiksi Ruka Nordic ei juurikaan vaikuta meidän työhömme, mutta kyllä vaikka Pipolätkän ja Spring Breakin aikaan valitettavasti välillä joutuu puuttumaan laskijoiden kuntoon ja ohjaamaan pois mäestä. Alkoholin käyttö kannattaa suosiolla jättää sinne after skin puolelle – jos ei ole ajokunnossa, niin yleensä ei ole myöskään laskukunnossa.
Mikä on ski patrolin työssä mukavinta?
–Se, että saa auttaa ihmisiä, on tietysti tosi palkitsevaa. Ja työskentely tunturimaisemissa hienossa säässä.
–Kurjinta on tietenkin vakavammat loukkaantumiset, joita onneksi tulee harvoin. Jokaisesta ensiaputehtävästä jää muistijälki, ja osa heistä, joita on auttanut, raportoi vielä pitkästi myöhemminkin, kuinka loukkaantumisesta on toivuttu. Ja ikävää on tietysti, jos pitää paljon olla muistuttelemassa rinteillä liikkujia rinnesääntöjen noudattamisesta. Meidän työn ydintä on huolehtia turvallisuudesta, ja koitamme parhaamme mukaan muistuttaa, että kun kaikki noudattavat rinnesääntöjä, niin kaikilla on kivaa.
Jos joku nyt innostui ski patrolin työstä, niin miten tähän ammattiin voi kouluttautua?
–Jos ski patrolin työ Rukalla kiinnostaa, niin minuun saa olla yhteydessä sähköpostitse teemu.torvinen(a)ruka.fi. SHKY:n ski patrol -koulutuksia pidetään usean kerran talvessa, niistä ja kurssivaatimuksista löytyy lisää infoa SHKY:n sivuilta.
Julkaistu 10.2.2023
Teksti ja kuvat: Veera Vihervaara / Rukakeskus Oy