Ravintoloitsijapariskunnan vuosien puurtaminen palkittiin alan arvostetulla tähdellä
Julkaistu 27.5.2024
Kansainvälisesti tunnetuin ravintola-alan tunnustusjärjestelmä The Michelin Guide julkisti maanantaina 27.5.2024 Pohjoismaiden oppaaseen päässeet ravintolat Helsingissä. Uutena tulokkaana vuosittain julkaistavalle listalle kipusi viime joulukuussa Kuusamon Rukalla avattu ravintola Tapio. Sille myönnettiin arvostettu Michelin-tähti. Tapio on sijainnillaan oppaan ja samalla koko maailman pohjoisin ravintola, jonka seinää tähti tänä vuonna koristaa.
Johanna Mourujärvi, 33, ja Connor Laybourne, 32, avasivat ravintolansa Rukan kylän ytimeen 23.12.2023 toimittuaan sitä ennen pienen hetken Kuusamon keskustassa. Alun perin ravintola perustettiin vuonna 2018 Posiolle, josta Johanna on kotoisin.
Suomalais-englantilainen pariskunta pyörittää pikkuruista ravintolaansa kahden hengen voimin. Johanna vastaa 18-paikkaisesta salista, ja Connor keittiöstä. Kaikki tehdään itse siivoamista ja tiskaamista myöten – apukäsiä ei ole.
– Pärjäämme, koska olemme kunnianhimoisia pitkän linjan ammattilaisia, meillä molemmilla on korkea työmoraali ja olemme valmiita tekemään tavallista pidempiä työpäiviä. Haluamme olla työssämme huomenna vielä parempia kuin tänään, Connor kertoo.
Valttikorttina pohjoisen ainutlaatuiset raaka-aineet
Metsien kuninkaan mukaan nimetty Ravintola Tapio tarjoaa asiakkailleen sesongeittain vaihtuvan menun, jossa pääroolissa ovat pohjoiset, uniikit raaka-aineet. Juomalista koostuu alku- eli natuviineistä ja suomalaisista oluista.
– Tyylimme on moderni pohjoismainen fine dining. Keskitymme korkealaatuisiin paikallisiin raaka-aineisiin ja pyrimme pitämään ne mahdollisimman yksinkertaisina mutta hienostuneina käyttämällä moderneja ja perinteisiä tekniikoita, Connor kuvailee.
Laadun ja tuoreuden takaavat muun muassa omalta Mourujärven perhetilalta saatavat raaka-aineet marjoista ja vihanneksista aina poroon ja villituotteisiin.
Työparina puoliso
Johanna ja Connor rakastuivat työskennellessään hotellin keittiössä Isossa-Britanniassa. Työkokemus ja ammattitaidot karttuivat sittemmin tähtiravintoloissa niin Englannissa kuin Ranskassa. Vuonna 2018 kaksikko päätti muuttaa Suomeen Johannan kotiseudulle ainakin kokeeksi. Kun Connor ei saanut mielekästä työtä, he perustivat Tapion.
– Aina ei ole helppoa tasapainoilla työn ja yksityiselämän välillä. Olemme opetelleet ratkomaan erimielisyydet rakentavasti keskustelemalla. Kun ravintolan ovet avataan, rooleihinsa astuvat ammattilaiset, joiden yhteistyö pelaa saumattomasti, Connor sanoo.
Ravintoloitsijoiden vuosien aherrus palkittiin Michelin-tunnustuksella
Michelin-tähtien perustana ovat raaka-aineiden laatu, ruuan valmistustapa ja makujen yhteensopivuus, ruuan persoonallisuus, rahanarvoisuus sekä laadun pysyvyys. Himoittu tähti merkitsee ravintoloitsijoille paljon. Korkean laatutason saavuttaminen ja ylläpito vaatii ammattitaitoa, herpaantumatonta keskittymistä ja paineensietokykyä.
– Olen äärettömän iloinen, tyytyväinen ja kiitollinen. Helpottunutkin, sillä olen työskennellyt kokkina 15-vuotiaasta lähtien ja unelmoinut tästä hetkestä siitä saakka. Tunnustus kannustaa myös kehittelemään entistä upeampia ruokaelämyksiä pohjoisen luonnon inspiroivista aineksista. Toivon, että tähti houkuttelee niin uusia kuin aiempia asiakkaita kulinaristiselle matkalle ravintolaamme, Connor Laybourne tiivistää.
Ruka-Kuusamon alue iloitsee ravintola Tapion menestyksestä
Ruka-Kuusamon Matkailussa iloitaan tuoreen jäsenyrityksen menestyksestä. Alueen matkailu on ollut kasvussa vuodesta 2017 lähtien. Kasvu on tuonut mukanaan alueelle uusia kohderyhmiä, ja sen myötä erityisesti ravintoloiden palvelutarjonta on kehittynyt vastaamaan modernin kuluttajan tarpeita. Pohjoisen raaka-aineita hyödyntävät fine dining -elämykset ovat upea lisä alueen monipuoliseen matkailutarjontaan.
– Onnittelemme lämpimästi Ravintola Tapiota Michelin tähdestä ja toivotamme ruokamatkailijat tervetulleiksi kokemaan maailman pohjoisimman Michelin-tähtiravintolan ruokataidetta, kertoo Ruka-Kuusamon Matkailun puheenjohtaja Marko Säkkinen.
Lisätietoja:
Johanna Mourujärvi ja Connor Laybourne, +358 44 243 1631, info@restauranttapio.com, https://tapio.restaurant
Marko Säkkinen, puheenjohtaja, Ruka-Kuusamo Matkailu ry, +358 50 0466173, marko.sakkinen@lomarengas.fi