House of Northern Senses ja porot kesällä

House of Northern Senses kunnosti Virkkulan entisen kyläkoulun ja loi siitä hulppean huvilahotellin

Vastuullisuus tarkoittaa myös Virkkulan 16 asukkaan kyläyhteisön elinvoimaisuudesta huolehtimista.

Osakas Timo Kousa on matkailualan vastuullisuuskonkari, joka ihastui Virkkulan upeaan sijaintiin ja miljööseen. House of Northern Senses -huvilahotellissa vastuullisuus huomioitiin jo alkumetreillä, kun kyläkoulu remontoitiin uudelle vuosisadalle.

Ruka-Kuusamon matkailu perustuu alueen upeisiin luontokohteisiin, ja vastuullisen matkailun edistäminen onkin erityisen tärkeää alueen matkailuyrittäjille. Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -ohjelman avulla yritykset voivat omaksua kestävät toimenpiteet ja vastuulliset valinnat osaksi yrityksen arkea.

Aurinkomatkojen toimitusjohtajana tunnetulle Timo Kousalle vastuullisuus oli tuttua jo ennen kuin hän päätti ostaa puolisonsa Leena Harkimon kanssa Virkkulan entisen kyläkoulun. Aurinkomatkat on valittu Sustainable Brand Index -selvityksessä Suomen vastuullisimmaksi matkanjärjestäjäksi lukuisia kertoja, joten Kousalle oli itsestään selvää ottaa vastuullisuus huomioon myös House of Northern Senses -huvilahotellissa heti perustamisvaiheessa.

Virkkulan vanha kyläkoulu oli ollut 50 vuotta Finnairin omistuksessa majoitus-, koulutus- ja edustustilana. Tunnelmallinen arvokiinteistö ja upea sijainti olivat tehneet Kousaan vaikutuksen jo hänen Finnair-aikoinaan.

– Kuusamon asutuista kylistä Virkkula on korkeimmalla merenpinnasta. Äärimmäisen kaunis kylä sijaitsee kahden järven, Pikku-Porontiman ja Porontiman, välissä. Entinen koulu on sen keskus, hyvin pidetty ja hieno arvokiinteistö. Mielestämme on kulttuuriteko pitää siitä huolta, ennen Aurinkomatkoja Finnair Travel Retailin toimitusjohtajana työskennellyt Kousa sanoo.

Yli 300 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitsevasta Virkkulan kylästä aukeaa näkymä Rukalle, Valtavaaralle, Konttaiselle ja Isokumpuvaaralle. Paikka on otollinen myös revontulien tähyilyyn, sillä pohjoinen taivas on Virkkulassa pimeämpi kuin valaistun hiihtokeskuksen tai Kuusamon keskustan kupeessa.

Karhunkierroksen vaellusreitti kulkee kylän läpi. Virkkulasta pääsee näppärästi Oulangan kansallispuiston vesille suppailemaan ja melomaan sekä Rukan poluille vaeltamaan ja pyöräilemään, talvisin hiihtämään ja lumikenkäilemään.

– Jos rakastaa luontoa, Virkkulassa on kaikki, mitä ihminen tarvitsee, Kousa toteaa.
Kousan mielestä kartanoksi muutettu koulurakennus on poikkeuksellinen majapaikka Rukan keloloma-asuntoihin ja moderneihin hotelleihin verrattuna.

– Avarat tilat korostavat luonnonläheisyyttämme. Täällä voi seurata valon vaihtelua, mikä luo oleskeluun ainutlaatuisen tunnelmansa, Kousa kertoo.

House of Northern Senses

STF-ohjelma tarjoaa uutta tietoa konkarillekin

House of Northern Senses avasi ovensa vuonna 2022 liki kaksi vuotta kestäneen saneerauksen jälkeen. Vaikka vuonna 1954 valmistuneesta rakennuksesta oli pidetty vuosikymmenten varrella hyvää huolta, se kaipasi isoja parannuksia.

Lattia ja alapohja uusittiin ja rakennukseen asennettiin vesikiertoinen lattialämmitys. Yleiset tilat, huoneiden pinnat ja kylpyhuoneet remontoitiin. Suihkujen ja vessojen hanoiksi valittiin vettä säästävät mallit ja valaistus vaihdettiin ledeihin. Myös jätehuolto kierrätysjakeineen laitettiin kerralla kuntoon.

STF-ohjelmaan House of Northern Senses lähti mukaan saatuaan ensin Green Key -sertifikaatin. Lisäksi yrittäjät halusivat mukaan kansainväliseen Adventure Travel Trade Association (ATTA) -verkostoon, joka edellyttää jäseniltään jonkinlaista ympäristösertifiointia. STF-ohjelma vakuutti Kousan muun muassa ammattimaisilla auditoinneillaan.

STF-ohjelma tarjoaa pitkän linjan konkarillekin myös uutta tietoa. Muun muassa ympäristöystävälliset pesuaineet ja ravintolapuolella ruokien luomuvaatimukset eivät olleet Kousalle entuudestaan yhtä tuttuja kuin matkailualan vastuullisuustyön muut ulottuvuudet.

Nykyisin vastuullisuus tarkoittaa hänelle myös pienen kyläyhteisön elinvoimaisuuden ylläpitoa ja vaalimista.

– Täällä järjestettiin kesällä Virkkulan sukutapaaminen, jossa oli mahtava nähdä paikallista yhteishenkeä. Toivomme, että kylän nuoret haluavat joskus tulla meille kesätöihin ja töihin, Kousa sanoo.

Suurin osa House of Northern Sensesin asiakkaista on kansainvälisiä. Moni heistä arvostaa sertifikaatteja, mutta osa tarvitsee vielä ohjeistusta esimerkiksi pyyhkeiden uudelleen käytössä.

– Kaikissa Euroopan maissa vastuullisuus ei ole vielä niin iso juttu kuin muualla maailmassa. Siksi pyrimme aina vierailun aluksi kertomaan, mikä on talon ohjeistus vastuullisuuden näkökulmasta.

House of Northern Senses Superior Room

Kun ympäristö voi hyvin, ihmisetkin voivat paremmin

Suuria lukuja pyöritelleenä toimitusjohtajana Kousa tietää, että vastuullisuus tuottaa matkailualan yrityksille taloudellista hyötyä: esimerkiksi sähkön- ja vedenkulutuksen seuranta tuo merkittäviä säästöjä liiketoimintaan. Parasta Kousasta on kuitenkin työn mielekkyys, sillä vastuullisuus luo hyvää mieltä niin yrittäjille itselleen kuin heidän asiakkailleenkin.

– Kun ympäristö voi hyvin, ihmisetkin voivat paremmin. Pyrin siihen, että jätän paikat jatkajalleni aina parempaan kuntoon kuin ne olivat aloittaessani, Kousa sanoo.

Lopuksi hän muistuttaa, että STF-sertfikaatin saaminen on vain kyseisen hetken tunnustus. Valmista ei tule koskaan, sillä vastuullisuus on jatkuvaa kehitystyötä.
Seuraavaksi House of Northern Senses lähtee suunnittelemaan lämmitysjärjestelmänsä uusimista ja erilaisia omavaraisia sähköntuotantovaihtoehtoja. Luonnon helmassa jatkuva vastuullisuuteen satsaaminen tuntuu Kousasta itsestään selvältä ja luonnolliselta.

– Vaikka oma intressimme oli isoin motivaattorimme, STF-merkin saaneet yritykset parantavat koko alueen imagoa. Miten tällaisessa miljöössä voisi edes toimia, jos ei toimisi vastuullisesti? Se on Ruka-Kuusamon alueella vieläpä helppoa, kun saatavilla on niin paljon lähiruokaa, kuten marjoja, villivihanneksia ja poronlihaa, Kousa sanoo.

Lue lisää:
Vastuullinen matkailu Ruka-Kuusamossa
House of Northern Senses

Julkaistu: 25.9.2024
Teksti: Pauliina Toivanen
Kuvat: House of Northern Senses

Aamiainen, House of Northern Senses. Kuvaaja Frida Steiner.