Ruka kylä vesipuisto

Kun parkkipaikka muuttui tunnelmalliseksi kyläksi

Ruka on kokenut 20 vuodessa ison muodonmuutoksen – tutustu mitä kaikkea Ruka tarjoaa vastuulliselle ulkoilmamatkailijalle

Parikymmentä vuotta sitten Rukan kylään saapuessa vastassa oli iso aukio täynnä parkkipaikkoja. Nykyisin reissaaja kohtaa hyvin erilaisen näyn, sillä parkkipaikka on vuosien varrella vaihtunut eloisaksi kävelykyläksi, josta löytää kivoja ravintoloita, runsaasti erilaisia majoitusvaihtoehtoja sekä paljon kivaa tekemistä.

Talvisin laskettelurinteet lähtevät suoraan kylästä ja kesäisin hiihtokeskus muuntautuu Bike Parkiksi, kylän viereiseen Kaltiolampeen nousee vesipuisto ja huipulle pääsee gondolilla ja tuolihissillä sekä jalan että pyörän kanssa. Alaspäin painovoima kuljettaa joko pyöräreittejä seuraillen, kesäkelkan kyydissä tai linnun lailla Suomen pisintä vaijeriliukua pitkin. Suomen suosituimman vaellusreitin, legendaarisen Karhunkierroksen päätepiste on sekin Rukan kylässä.

Rukan kylä kesällä

Kehitystä vastuullisuus edellä

Rukaa on pitkäjänteisesti kehitetty ympärivuotiseksi matkailukeskukseksi, jossa loman viettäminen ilman autoa on helppoa ja julkiset yhteydet pelaavat sujuvasti. Vastuulliseen kehitykseen kiinnitetään huomiota monella muullakin tapaa. 

Rukan suurin matkailuyritys, hiihtokeskuksen omistava Rukakeskus on ottanut ympäristöohjelmansa käyttöön vuonna 2008. Silloin keskus siirtyi uusiutuvista luonnonvaroista tuotetun sähkön ja kaukolämmön käyttöön. Jo ennen sitä hiihtokeskus on tehnyt kauaskantoisia investointeja energiankäytön tehokkuuteen – esimerkiksi vettä ja energiaa säästävän lumetusjärjestelmien automatisointi aloitettiin vuonna 2006. Vuodesta 2018 lähtien hiihtokeskus on ollut hiilineutraali scope 1- ja 2-luokan päästöjen osalta, eli sisältäen päästöt, jotka syntyvät paikan päällä yrityksen oman toiminnan seurauksena sekä sähkön ja lämmön tuotannosta syntyvät päästöt.

Rinnekoneet kulkevat uusiutuvalla polttoöljyllä ja hiihtokeskuksen rakennuskantaa uusittaessa on siirrytty öljylämmityksestä maalämmön käyttöön. Yhteiskunnallista vastuuta Rukakeskuksen omistava Ahon perheyritys kantaa muun muassa maksamalla verot paikallisesti Kuusamoon sekä tukemalla paikallisia lapsia ulkoliikunnan pariin sponsoroimalla kaikille kuusamolaisille 10-vuotiaille vuosittain ilmaisen kausikortin rinteisiin. Lue lisää Rukakeskuksen vastuullisuusohjelmasta.

Vinkit vähäpäästöisempään lomaan Rukalla

Matkailijan on helppo pienentää omaa reissupäästökuormaansa Rukalla, jos saapuu esimerkiksi Kemijärvelle saapuvalla yöjunayhteydellä ja varaa lomakodin, josta on helppo liikkua ilman autoa. Esimerkiksi Ski-Inn majoitukset ovat juuri tällainen vaihtoehto – sijainti rinteiden vieressä, kohteet lämpiävät biokaukolämmöllä ja lajittelumahdollisuudetkin ovat kattavat. Ei ole vielä kovinkaan yleistä, että pohjoisen matkailukeskuksissa on omat keräyksensä biojätteelle, muoville, lasille, metallille, kartongille, paperille sekä polttokelpoiselle jätteelle, mutta Rukan Ski-Inn kohteissa tähän on panostettu. 

Ulkoiluvälinehankintojen päästökuorma pienenee, jos omien varusteiden ostamisen sijasta vuokraa ne paikan päältä. Rukan välinevuokraamoista, esimerkiksi Rukan kylässä sijaitsevasta Piste Vuokraamosta, löytyy sopivankokoiset menopelit koko perheelle, oli kyseessä sitten laskettelu, hiihto tai maastopyöräilyn monet muodot. Vaellusvarusteillekin löytyy Rukalta asiantunteva vuokraamo, Outdoor Passion Finland.

  • teksti: Veera Vihervaara / Rukakeskus
  • kuvat: Simo Vilhunen

 

Rukan hiihtokeskuksen uutiset

Polar night light festival in Ruka Finland

All this awaits in Ruka's anniversary year

Saaruan saunaravintolan rakennustyöt edistyvät

Base will be completed by mid December

Kids in Ruka ski resort anniversary year

Ruka offers free ski lift tickets to all 10-year-olds in Finland during its anniversary year

3D image of renewed slope style course in Ruka

Ruka Park's Slopestyle course is being renovated with a 2 million euro investment

 

Hae Ski-Inn majoitusta